keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Polttarifiilistelyä

Siskoni oli käymässä meillä viime viikolla ja hän sai aikaan minussa suuren innostuksen! Elina nimittäin kertoi, että minun olisi aika antaa hänelle lista ihmisistä, jotka haluan polttareihini. Miten jännittävää! En ollut edes ajatellut, että kaasot olisivat vielä alkaneet suunnittelemaan polttareitani. 

Laadin listan heti samana iltana, kauaa aikaa sen miettimiseen en tarvinnut. Haluan mukaan polttareihini läheisimmät ystävät sekä kaverit ja listalle tulikin yhteensä yhdeksän nimeä. Listaa miettiessäni ajatukset kääntyivät luonnollisesti itse polttaripäivään. Kaikkea muuta häihin liittyvää olen miettinyt, mutta polttareitani en juuri lainkaan. Johtunee toki varmasti siitä, että minullahan ei ole osaa eikä arpaa päivän järjestämiseen liittyen. Siskonikin tokaisi, että lista ihmisistä onkin sitten ainoa asia, jonka saan päivän suhteen päättää. Ja hyvä niin. Luotan täysin kaasoihini ja minusta on vain hauskaa, että kaikki tulee yllätyksenä!

Kuva

Yksi toive minulla kuitenkin on polttareiden suhteen. Pääasiassa ei tarvitse olla mitkään ohjelmanumerot, vaan aika yhdessä rakkaiden ystävien kesken. Ja niin, onhan hyvä ruoka aina plussaa!

Mitenkäs muut? Onko polttareiden suhteen paljon toiveita vai annatteko kaasojen hoitaa päivän järjestelyn alusta loppuun asti?

-Susanna-