tiistai 10. maaliskuuta 2015

Let's go somewhere II

Nyt on selvästi havaittavissa matkakuumetta, kun erilaiset häämatkakohteet pyörivät päässä! Toisena vaihtoehtona esittelen ihanan Kroatian. Olen käynyt Koratiassa vuonna 2011, kun olin serkkuni kanssa reilaamassa. Siitä asti on jäänyt tunne, että tuohon maahan on päästävä takaisin! Viime vuoden aikana olen myös huomannut, että matkatoimistot ovat myös havahtuneet Kroatiaan eli matkaaminen kohteeseen on aikaisempaa helpompaa. Edellisellä reissulla olimme Koratian pääkaupungissa Zagrebissa, josta matkasimme Plitvicen kansallispuistoon. Paikka oli huikea! Kansallispuisto on UNESCON maailmaperintökohteita ja ei ihme. Tässä muutama sieltä napattu kuva: 





Upean näköistä, eikös? Todettakoon vielä, että mitään kuvaa ei ole muokattu värien suhteen, vaan vesi oli ihan oikeasti tuon väristä! Kroatiasta jäi upeiden maisemien lisäksi mieleen ystävälliset ihmiset, jotka puhuivat hyvin englantia sekä halpa ruoka. Mikäli Kroatia valikoituisi häämatkakohteeksemme, en haluaisi kuitenkaan samaan paikkaan, vaikka mielelläni kansallispuiston näyttäisin R:lle ja kokisin itse uudelleen. Suuntana olisi kuitenkin Kroatian länsirannikko ja siellä kaupungeista esimerkiksi Split tai Dubrovnik. Kroatiassa on paljon historiallisia nähtävyyksiä ja luonto on myös länsirannikolla upeaa ja uniikkia. Aktiivilomailijoille on tarjolla muun muassa pyöräilyä, patikointia ja koskenlaskua näissä upeissa maisemissa. Junayhteydet olivat maassa ainakin vielä 2011 melko puutteelliset, ainoastaan Zagrebista Splitiin kulki juna, muuten matka taittui bussilla. Bussit olivat kuitenkin siistejä ja hyvin ilmastoituja, joten niillä pääsee kyllä hyvin liikkumaan maan sisällä. Hyviä puolia on myös lyhyt lentomatka ja säänkin pitäisi olla suotuisa loppukesän matkailulle. 
Kuva Splitin vanhasta kaupungista

Onneksi on muutama matka tiedossa tälle vuodelle, ei tarvitse vielä ainoastaan häämatkaa odotella! ;) 

-Susanna-