perjantai 16. syyskuuta 2016

Morsiamen pukeutuminen: Hääpuku ja hiuskoriste

Hääpuku on yksi morsiamen tärkeimmistä asusteista hääpäivänä. Oli budjetti siihen sitten pieni tai suuri, jokainen haluaa löytää itselle sopivan puvun. Minulla oli muutama tärkeä kriteeri pukuuni: halusin siihen pitsisen yläosan ja että puku olisi mukava päällä. Kävin sovittamassa muutamassa liikkeessä pukuja, mutta mikään tarjolla olevista ei täysin säväyttänyt. Niinpä siirryin nopeasti toiseen vaihtoehtoon, joka oli hääpuvun teetättäminen. 



Marssin siis eräänä iltapäivänä Turussa sijaitsevaan Butik Lilianiin ja kysyin hintaa unelmieni hääpuvulle. Olin tyytyväinen saamaani tarjoukseen ja homma olikin sillä selvä. Teetettyjen pukujen hinnat vaihtelevat paljon, riippuen tekijästä ja siitä, millainen puku on toiveissa. Omalla kohdallani hääpukuni budjetti pysyi alkuperäisessä, vaikka puvun teetätin. Liikkeestä ostettuihin pukuihin täytyy melkein poikkeuksetta tehdä ainakin joitain muutoksia, joka nostaa hintaa aina jonkin verran. 



Aloitimme hääpuvun tekemisen tammikuussa. Sitä ennen Riikka oli hankkinut kankaat ja idean puvusta lähettämieni inspiraatiokuvien pohjalta. Koko prosessin ajan pystyin luottamaan täysin siihen, että Riikka loihtii puvusta täydellisen juuri minulle. Ja niinhän siinä kävikin! Hääpuvun teetättäminen oli muutenkin hyvin vaivatonta: sovimme suurimmat linjat yhdessä, muutoin luotin Riikan ammattitaitoon. Kävin kevään ja kesän mittaan sovittamassa pukua muutamia kertoja ja sovitusten pohjalta tehtiin pieniä muutoksia ja suunniteltiin kokonaisuutta.

Aloin jo kirjoittamaan, mistä kaikesta pidin erityisesti puvussani. Listaus oli kutakuinkin koko puku, joten niitä on ehkäpä turha listailla. 




Hiuksissa minulla oli ihana Aino-koru. Koru oli mukana koekampauksessa, jossa suunnittelimme sille sopivaa paikkaa. Alkuperäinen ajatukseni oli, että koru olisi ollut takana, mutta todellisuudessa se ei sinne sellaisenaan kampaukseeni sopinut. Niinpä päädyimme laittamaan korun sivulle, jonne se sopi hyvin. Suosittelen siis suunnittelemaan etukäteen hiuskorun paikan. 



Kuinka monella ensi vuoden morsiamella on suunnitelmissa teetättää hääpuku?

-Susanna-


**Kuvat ottanut Jan Sundman. Kopiointi kielletty, kiitos!**