lauantai 17. syyskuuta 2016

Häämeikissä käytetyt tuotteet

Tein itse oman häämeikkini. Suurin syy taisi olla hääpaikkamme sijainti ja lähialueen meikkaajien puuttuminen. Laitoin kyllä kahdelle kauneushoitolalle viestiä, mutta toinen oli lomalla juuri häidemme aikaan ja toisesta en saanut vastausta lainkaan. Niinpä päätin toteuttaa päässäni muhineen ajatuksen meikkaamisesta itse juhlapäivänä. 

Aloitin valmistelut hyvissä ajoin. Kävin keväällä Stockmannin MAC-pisteellä meikattavana. Pisteille voi varata aikaa meikkaukseen ja se on "ilmainen", mikäli ostaa kolme tuotetta. Kerroin meikkaajalle suunnitelmani meikata itse hääpäivänä ja toivomukseni saada vinkkejä sen suhteen. Tuolla kerralla keskityimme erityisesti silmämeikkiin ja huuliin. Luomivärin ja huulipunan käyttö on itselläni ollut  aina aika vähäistä ja siksi kaipasin erityisesti opastusta niihin. Sainkin hyvät eväät ja tuotteet harjoitteluun ja niistä kirjoitinkin jo keväällä postausta, joka löytyy täältä. Lähempänä häitä kävin vielä hankkimassa pohjatuotteet, jotta sävy oli varmasti oikea.

Päädyin loppujen lopuksi hankkimaan kaikki häämeikissä käytetyt tuotteet MAC:ilta. Koekäytössä meikit olivat kestäviä ja laadukkaita. Halvemmalla en siis todellakaan päässyt, mutta toisaalta, nyt kaapistani löytyy hyvät meikit ja hääpäivänä ei ollut ongelmia meikin kestävyyden kanssa.

Pohjameikki:



Kaiken meikin pohjalle laitoin pohjatuotteeksi Prep + Prime emulsiovoiteen, joka tasoittaa ja rauhoittaa ihoa. Voide parantaa meikkivoiteen ja puuterin kestävyyttä iholla poistaen ylimääräistä rasvaa ja punakkuutta. Testikäytössä huomasin kyllä selvän eron meikin kestävyydessä ja tasaisuudessa, mikäli tätä tuotetta ei ollut pohjalla! 

Meikkivoiteena oli Studio Fix Fluid. Meikkivoide levittyi helposti tasaiseksi ja sai iholle mattapinnan. Meikkivoiteen lisäksi käytössäni oli Pro Longwear Concealer -peitevoide. Peitevoidetta käytin ongelmakohdissa, esimerkiksi silmänalusissa. Valokynää käytin puolestaan tuomaan meikkiin heleyttä. 



Puuterina käytössä oli väritön puuteri. Meikkaaja olisi suosittanut väritöntä irtopuuteria, mutta kiinteässä muodossa oleva puuteri oli kuitenkin hääpäivän kannalta käytännöllisempi ratkaisu. Puuteri kulkeutui mukana laukussa ja mukana oleva peili oli myös käytännöllinen. Poskipuna viimeisteli pohjameikin.

Silmät:

Ripset kävin laitattamassa Hiushuone Kerhossa hääviikolla, joten ripsivärille ei ollut tarvetta. Rajaukset silmiin tein jo pitkään käytössä olleella nestemäisellä rajauskynällä. Luomiväripaletissa oli maanläheisiä sävyjä, joista yhdistin kolme eri sävyä luomiin. En enää edes muista, mitkä väreistä valitsin hääpäivänä. Olin etukäteen kokeillut useita eri variaatioita ja kaikista tuli hyvät, joten hääpäivänä menin täysin sen hetkisen fiiliksen mukaan. Kulmakynänä oli MAC:in Eye Brows -kulmakynä.




Huulet:



Huulten rajaukseen käytössä oli Lip pencil -huultenrajauskynä ja huulipunan sävynä Faux. Huulipunia tuli ostettua yhteensä kolme erilaista, sillä oikean sävyn päättäminen oli vaikeaa! Onneksi kaikki muutkin ostamani punat ovat olleet käytössä jälkeenpäin.

Meikistä en huomannut ottaa erikseen kuvaa, joten mennään jo muutamaankin kertaan nähdyllä kuvalla: 


Olin tyytyväinen hääpäivän meikkiini. Muutamaan kertaan vessareissujen yhteydessä lisäilin huulipunaa, mutta muutoin meikki kesti oikein hyvin koko päivän. Tärkeintä oli kuitenkin, että meikki oli itseni näköinen. Muutamia haasteita toki meikkaamisessa oli. En ole tottunut laittamaan näin paljon erilaisia tuotteita, joten aamulla piti oikeasti pysähtyä ja miettiä, missä järjestyksessä mitäkin laitetaan. Lisäksi huulten ja silmien rajaukset eivät sujuneetkaan niin hyvin kuin harjoitellessa (jännityksellä taisi olla osuutta asian kanssa... ) Onneksi yksi kaasoista pelasti ja teki rajaukset minulle. Itse meikatessa kannattaa siis varata kunnolla aikaa, jotta ehtii tehdä meikin rauhassa ja korjata tarvittaessa. Ja etukäteen harjoittelun merkitystä ei voi liikaa korostaa! 

-Susanna-