lauantai 3. syyskuuta 2016

Alakerta ja pöytien yksityiskohdat

Juhlapaikkamme Tervahovi on kahdessa kerroksessa. Alakerrassa on iso ruokailutila ja keittiö, yläkerrassa puolestaan bändilava ja tanssilattia. Tunnelmaltaan Tervahovi sopii hyvin maalaisromanttisiin häihin, sillä sisällä on tummaa puuta. Pöydät ja tuolit ovat siistit ja esimerkiksi tuolihupuille emme kokeneet tarvetta. Melko tumman yleisilmeen vuoksi halusin koristeluihin mukaan raikkautta valkoisella ja pastellisävyillä. Kokonaisuudesta tuli mielestäni tasapainoinen ja olinkin erittäin tyytyväinen siihen, mitä saimme aikaan perjantain aikana. 



Valkoiset riisipaperipallot tilasin Ebaysta. Halpaa oli ja kyllä sen laadussa tietenkin huomasi. Lähinnä palloja piti vain käsitellä suurella varovaisuudella, sillä paperi oli sen verran haurasta. Muutamaa pientä reikää lukuun ottamassa saimme kaikki ehjinä kattoon ja hyvältä näytti! Muuta koristetta katto tai seinät eivät kaivanneetkaan. 




Jokaisessa pöydässä oli muutama ohjelma-lehtinen. Suunnittelin ulkomuodon Canvalla ja tekstiosat olivatkin yhtenäisiä hääkutsumme kanssa. Ohjelmat olivat kaksipuoleisia, toisella puolella teksti oli suomeksi ja toisella puolella ruotsiksi. Tulostutin lehtiset X-copylla hääbingojen kanssa samaan aikaan. Ohjelmat pysyivät pystyssä jämäkän paperin ja kuohuviinipullojen korkeista tehtyjen pidikkeiden avulla.





Jokaisen vieraan paikka näytti tältä. Kaikilla oli edessään hääbingo, kynä ja pieni lappu. Lappuihin kirjoitettiin viesti jollekin meidän tulevista hääpäivistä. Paikkakortit olivat kiinni viinilaseissa, joten ne toimivat myös lasin tunnistamisen apuna koko juhlan ajan.  Tässä näkee myös pöytäkukkia vielä lähempää. Metallin ja pitsin yhdistelmä maljakkoina toimi mielestäni loistavasti!






Pöytäliinoina meillä toimi Ikean knoppa-lakanat, jotka olivat mielestäni enemmän kuin hyvä ratkaisu. Peseminen ja silittäminen olivat tosin kyllä vaivalloista puuhaa, mutta siitäkin selvittiin. Pöytänumerot tein myös itse ja niistä löytyy postausta täältä. Ennen juhlan alkua sytytettiin pöytiin vielä kynttilät ja ne toivat oman lisänsä tunnelmaan. Tumman tilan ansiosta kynttilät toimivat hyvin keskellä päivääkin!

On kyllä ihana katsoa kuvia jälkikäteen ja todeta, että en muuttaisi mitään. 

-Susanna-



**Kuvat ottanut Jan Sundman. Ethän kopioi, kiitos!**