lauantai 10. syyskuuta 2016

Istumajärjestys

Istumajärjestys oli laadittu hyvissä ajoin etukäteen ja sen suunnitteleminen sujui melkoisen vaivattomasti. Pieniä käytännön ongelmia tuli kuitenkin vastaan, kun pääsimme juhlapaikalle ja aloimme mallailemaan pöytiä ajateltuihin paikkoihin. Kotona paperilla oli helppo sijoittaa rajaton määrä pöytiä vierekkäin ja suunnitella ihmiset niihin istumaan. Varsinaista istumajärjestystä ei ollut enää mahdollista muuttaa, sillä pöytäpaikat oli jo tulostettu istumajärjestykseen. Kronologiseen järjestykseen emme pöytiä saaneet, mutta ainakin jokainen oli oman paikkansa löytänyt ja sehän se tärkein juttu olikin. 




Istumajärjestys oli meillä vanhassa ikkunanpokassa, jossa ei ollut laseja. Poka pysyi kätevästi ylhäällä kaason maalaustelineen avulla. Fontti ja tausta oli Canvalla tehty ja samaa sarjaa häiden muiden paperituotteiden kanssa. En tiedä kuinka kätevää oma nimi oli löytää, mutta tietääkseni ainakaan ruuhkaa ei päässyt muodostumaan. Lisäksi kaksi kaasoa oli auttamassa ihmisiä löytämään paikkansa, joten ilmeisen sutjakkaasti tuo sujui!

Leppoisaa viikonloppua,

-Susanna-

**Kuvat ottanut Jan Sundman, ethän kopioi, kiitos!**