Tiedän, kampauksen piti olla jo kutakuinkin selvillä. Mutta. Aloin sitten kuitenkin miettimään puoliksi auki olevaa kampausta. Miksikö? Suurin syy on hääpukuni. Kahden sovituksen perusteella on tullut fiilis, että puoliksi aukinainen kampaus sopisi paremmin puvun kanssa. Ja toiseksi, en pidä melkein ikinä hiuksia kiinni. Miksi pitäisin siis hääpäivänäni? Luulen, että minulla tulee olemaan paljon kotoisampi olo hiukset osittain auki.
Niinpä piti lähteä hakemaan uudelleen inspiraatiota kampausta varten Pinterestin syövereistä. Ja eihän siihen kauaa mennyt, kun sieltä jo ne parhaimmat inspikset tuli bongattua. Soitin kampaajalleni ja kerroin muuttuneista suunnitelmista. Hän vaikutti melko huojentuneelta, sillä täysin kiinni oleva kampaus olisi ollut haastavaa toteuttaa minun paksuilla hiuksillani. Kaikinpuolin siis hyvä ratkaisu.
Alunperin ajatuksena olisi siis ollut tämänlainen kampaus (joka on kyllä mielestäni edelleen hieno!)
Mutta nyt olisi siis tarkoituksena lähteä hahmottelemaan kampausta näiden kuvien pohjalta:

Kuva |

Ihan noin pitkiä hiuksia minulla ei ole, mutta tarpeeksi pitkät ne kuitenkin ovat. Erityisesti jos nyt leikkaa hyvin maltilla ennen häitä.
Millaisia kampauksia muille on tulossa? Onko mieli ehtinyt muuttua monta kertaa matkan varrella?
-Susanna-