Tähän postaukseen olen kerännyt poimintoja häidemme pienistä yksityiskohdista.
Olimme koonneet juhlapaikalle valokuvia, joista muodostui meidän tarina. Koska tapasimme, missä kaikkialla olemme yhdessä reissanneet, missä asuneet, koska kihlauduimme. Pääasiassa seinä oli siis kuvamuodossa, muutamia tekstejä joukossa.
Ennen seremonian alkua vieraille jaettiin nenäliinapaketteja onnenkyynelten varalle. Nessupaketeista tarkemmin vanhemmassa postauksessa, johon pääset tästä. Kuten kuvasta näkyy, melkein kaikki nenäliinat menivät ja aktiivisessa käytössäkin näkyivät!
Yksi lemppareistani oli tämä itse tehty kyltti, jonka tekemisestä pääsee lukemaan jo aikaisemmin julkaistussa postauksessa.
Juhlatilan sisällä oli vielä muutamia puisia opastekylttejä, jotka olin tilannut Juhlaputiikki Ribbon & Inkistä.
Ulos olimme hankkineet kylmän ilman varalle vilttejä. Ilma oli kyllä sen verran lämmin ja sisätilat myös, joten vilttejä ei juurikaan tarvittu. Silti olen tyytyväinen, että olimme nämä hankkineet. Säätä kun ei etukäteen voi ennustaa ja kyllä heinäkuussakin illat voivat olla jo viileitä. Onneksi kuitenkin meille sattui lämmintä ilta ja yö.
Viskibaaria vastapäätä oli esillä muut juomat sinkkisoikoissa. Jäät haimme Sastamalan Hesburgerista. Juomien esillepano oli ehkä ainoa asia, joka olisi voinut olla mielestäni parempi. Täytyy kylläkin myöntää, että en ollut ehtinyt uhraamaan kovinkaan monta ajatusta sille, mihin juomapiste laitetaan ja paikanpäällä vaihtoehdot olivat melko vähissä. Tausta olisi siis voinut olla kauniimpi ja yhtenäisyyden vuoksi tähänkin olisi voinut laittaa viirin. Kuvassa näkyvä juomakaappi oli kyllä käytännöllinen, mutta ruma. Palveli kuitenkin tarkoitusta ja melkoisen hyvällä prosentilla silti mennään, kun tämä oli ainoa asia, jonka olisi voinut eri tavalla toteuttaa.

-Susanna-
P.s Onko postaustoiveita jostain häihimme liittyvästä? Tulossa on ainakin vielä ohjelmasta, iltapalasta ja bändistä, mutta mielelläni kuulisin, jos jokin tietty aihe kiinnostaa!
**Kuvat ottanut Jan Sundman. Kuvien kopiointi kielletty!**