keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Hääkuvia kehyksissä ja kuvakirjan suunnittelua

Häiden jälkeen olin mielestäni supertehokas: myin kaikki häätavarat alle kuukaudessa ja siivosin asunnosta loput ylimääräiset pois. Suunnittelin kiitoskortit ja lähetin ne. Tämän jälkeen taisi iskeä pieni kisaväsymys, jonka blogin hiipuneesta postaustahdistakin on ollut huomattavissa. Kuitenkin viime viikolla sain vihdoin aikaiseksi tilata valokuvia kehyksiin asti! 


Kuvan kehys on saatu häälahjaksi. Raamit on rakennettu vanhan, puretun talon osista, mikä tekee kehyksestä mielenkiintoisen ja erilaisen. Ajattelin heti, että tämä järven rannalla otettu kuva voisi sopia kaveriksi ja niin se kyllä tekikin! Muutama muu kuva pääsi koristamaan kotia tavanomaisissa valkoisissa kehyksissä ja muutamia kuvia kehyksineen päätyi myös tuleviin joulupaketteihin. 

Tarkoituksena olisi teettää myös kuvakirja hääpäivästä. Aloitin jo eräs päivä kirjan teon lataamalla Ifolorin ohjelman koneelle. Koin sen kuitenkin jotenkin epäselväksi ja tämän vuoksi luovutin yrittämisen suhteen melko nopeasti. Asiaan pitääkin perehtyä uudelleen viikonloppuna, ajan kanssa. 

-Susanna-