lauantai 20. elokuuta 2016

Ruokailu

Onnittelujen jälkeen vieraat siirtyivät sisälle omille paikoilleen kuohuviinilasillisen kera. Olimme päättäneet, että seremonian jälkeen aloitetaan mahdollisimman pian ruokailulla. Kohotimme maljat ja pidimme R:n kanssa pienen tervetuliaispuheen, jossa esittelimme kaasot sekä bestmanit. Meidän puheen jälkeen käytiin läpi vielä "viralliset" asiat, muun muassa vessojen ja tupakkapaikan sijainti ja sen jälkeen päästiinkin jo ruoan kimppuun. 


Pitopalvelumme oli paikallinen Vammalan Seurahuoneen pitopalvelu. Olimme varanneet pitopalvelun jo hyvissä ajoin, muistaakseni puolitoista vuotta etukäteen. Kävimme kertaalleen tapaamassa keittiömestaria ja muutoin viestittelimme sähköpostin välityksellä. Yhteistyö sujui koko matkan erittäin hyvin ja joustavasti. 


Ajatuksissa oli jossain vaiheessa, että olisimme käyneet Seurahuoneella syömässä, jotta olisimme päässet etukäteen syömään heidän valmistamiaan ruokia. Tilaisuutta tähän ei kuitenkaan tullut, joten oli vain toivottava, että ruoka on hyvää. Ja olihan se! Vaikkakin huomasin jännityksen tekevän sen, että olin jo ensimmäisen lautasellisen jälkeen aivan täynnä. Menun olenkin täällä jo aikaisemmin julkaissut, mutta tässä se vielä kertaalleen: 

Kylmäsavulohta
Katkarapuhyytelöä 
Auralohta 
Linnapaistia ja mustaherukkahyytelöä

Punajuuri-omenasalaattia
Meloni-mozzarellasalaattia
Brie-salaattia

Kokonaisena paistettua possun sisäfilettä ja punasipuli-pekonikastiketta 
Yrttiset uunijuurekset
Valkosipulikermaperunat
Keitetyt varhaisperunat
Patonkia ja tuorejuustolevitettä

Maito, vesi, kotikalja ja mehu
Kahvi ja tee



Esillepano oli tyylikästä ja ruoka maistuvaa. Kuulin monen juhlavieraan kehuvan ruokaa ja useat kävivät hakemassa lisää muutamaankin otteeseen. Erityisesti lihat olivat mureita ja maukkaita. Ruokaa oli kokonaisuudessaan riittävästi, sillä sitä riitti hyvin myös iltapalalle. Tarjoilijat hoitivat myös työnsä hienosti ja varmistivat asioita hyvissä ajoin etukäteen. Meidän puolelta olisi nimittäin  käynyt moka jos toinenkin, mikäli pitopalvelulta ei oltaisi asioista ennen juhlan alkua vielä kysytty. Olisimme nimittäin silloin olleet ilman konjakki- ja liköörilaseja sekä kahviservettejä... Onneksi siis pitopalvelu vielä varmisteli (ja hoiti kaikki kuntoon!), vaikka olinhan esimerkiksi ilmoittanut, että hoidan itse servetit. 


Suuri suositus siis täältä suunnalta Vammalan Seurahuoneen pitopalvelulle

-Susanna- 

Kaikki kuvat ovat valokuvaaja Jan Sundmanin ottamia. Ethän kopioi kuvia, kiitos!