Tilasimme kaikki hääpäivän kukat Lamminpään puutarhasta. Olin alunperin miettinyt, että haemme pöytiin kukat jostain marketista, mutta päädyimme kuitenkin helppouden vuoksi hankkimaan kaikki kukat samasta paikasta. Vaikka toki hintaa tulikin näin enemmän, koin ratkaisun erittäin hyvänä! Ei tarvinnut stressata, mistä löytää yhteneväiset kukat oikeilla väreillä eikä tarvinnut alkaa asettelemaan kukkia maljakoihin.
Tilasimme kukkakaupasta pöytäkukkien lisäksi minun kimpun ja heittokimpun, kaasoille rannekukat ja bestamaneille vieheet. Rannekukat ja vieheet tulivat myös molempien vanhemmille. Vanhempani hakivat kukat hääpäivän aamuna ja nähdessäni ne, taisi ensimmäiset liikutuksen kyyneleet tulla. Kukat olivat TÄYDELLISET! Erityisesti oma kimppuni oli enemmän kuin olisin osannut edes toivoa. Olin asioinut Lamminpään puutarhan kanssa sähköpostin välityksellä ja lähettänyt näin ollen vain muutaman inspiraatiokuvan heille. Luotin heidän ammattitaitoonsa ja se todellakin kannatti. En olisi muuttanut mitään!
R:ltä unohtui laittaa viehe kun menimme ottamaan potrettikuvia, mutta eipä se niin vakavaa ollut. Sulhaselle oli varattuna myös varaviehe, joka unohtui kyllä täysin hääpäivän tiimellyksessä. Jälkikäteen kuvia katsellessa ei vieheen vaihtaminen olisi huono idea ollut - halaillessa se kyllä kärsi. Mutta se on onneksi pieni asia!
Lähikuvaa vieheistä tai rannekukista ei valitettavasti huomattu ottaa, mutta molemmat noudattelivat samaa linjaa kimppuni ja pöytäkukkien kanssa.
-Susanna-
*Merkityt kuvat ottanut Jan Sundman. Ethän kopioi, kiitos!*