Mielestäni yksi haastavimmista häihin liittyvistä asioista oli alkoholijuomien määrien miettiminen ja ennakoiminen. Teimme tutkimustyötä blogeissa, Facebookin Häät-ryhmässä ja näiden lisäksi meillä oli tilastotietoa kahden tuttavan häistä. Näiden tietojen perusteella teimme siis ostokset Tallinnasta ja täytyy kyllä sanoa, että kannatti hieman perehtyä asiaan etukäteen! Meillä jäi nimittäin uskomattoman vähän ylimääräistä juotavaa ja kuitenkaan (ainakaan tietääkseni) kukaan ei jäänyt kuivin suin.
Vieraita meillä oli 86 ja muutamaa lukuunottamatta lähes kaikki joivat alkoholijuomia. Hankinnoista kirjoitinkin jo aikaisemmin kesällä postauksen, mutta selvyyden vuoksi laitan vielä tähänkin ostetut määrät.
Nämä ostettiin:
Mitä sitten jäi?
- Kuohuviiniä: -
- Punaviiniä: 7 pulloa ja hana
- Valkoviiniä: -
- Konjakkia: puoli pulloa eli noin 50cl
- Likööriä: -
- Olutta: 15 tölkkiä
- Siideriä: -
- Lonkeroa: -
- Viskiä: 1/4 pulloa
Eli käytännössä juomia ei jäänyt juuri lainkaan. Ehkä ihan näin tiukkaa laskelmaa ei ollut tarkoitus tehdä, mutta siitä olen erittäin iloinen, että juomat kuitenkin riittivät enemmän kuin hyvin! Ja eipä ole kotona juurikaan juomia tuhottavaksi. Punaviinin ja valkoviinin suhde olisi voinut olla tasapainoisempi, valkoviiniä meni yllättävänkin paljon.
Alkoholittomista juomista vettä oli tarjolla koko juhlien ajan ensin pöydissä ja myöhemmin isoissa hanoissa. Lisäksi meillä oli kivennäisvettä pienissä pulloissa yhteensä 100kpl ja ne menivät kaikki. Alkoholitonta viiniä olimme myös hankkineet kaksi pulloa, mutta niitä ei oltu edes avattu. En tiedä johtuiko siitä, että kukaan ei sitä halunnut vai eikö niitä huomattu tarjota.
Kaavailimme jo alusta alkaen, että meidän häissä ei tarjoilla boolia. Kumpikaan meistä ei niin boolista välitä ja jotenkin tuntuu, että kovin helposti boolilla bileet lähtevät jo hieman liiankin vauhdikkaaseen nousuun. Itselle ei ainakaan jäänyt oloa, että häämme olisi boolia kaivannut, eikä kukaan juhlavieraistakaan sen perään kysellyt.
Kaavailimme jo alusta alkaen, että meidän häissä ei tarjoilla boolia. Kumpikaan meistä ei niin boolista välitä ja jotenkin tuntuu, että kovin helposti boolilla bileet lähtevät jo hieman liiankin vauhdikkaaseen nousuun. Itselle ei ainakaan jäänyt oloa, että häämme olisi boolia kaivannut, eikä kukaan juhlavieraistakaan sen perään kysellyt.
Boolin sijaan meillä oli yläkerrassa Whisky Corner, joka oli kyllä hitti! R on itse mieltynyt viskeihin ja sitä kautta ajatus viskinurkasta lähtikin liikkeelle. R valitsi muutamia viskejä nurkkaukseen ja siellä kyllä kävikin kuhina koko illan ajan. Kuulin, että viskejä maistelivat myös monet, jotka eivät normaalisti viskeistä ole niin innoissaan!
Miten olette onnistuneet alkoholijuomien mitoituksessa?
Onko joku muu toteuttanut viskinurkkausta häissään tai onko sellainen suunnitelmissa?
-Susanna-
**Kaikki kuvat ovat valokuvaaja Jan Sundmanin ottamia. Ethän kopioi, kiitos!**
**Kaikki kuvat ovat valokuvaaja Jan Sundmanin ottamia. Ethän kopioi, kiitos!**