keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kiharakokeilu

Kirjoittelin tuossa hetki sitten, että alkuperäinen idea hääpäivän kampauksesta meni vaihtoon.  Melko pian päätöksen jälkeen minulla olikin aika kampaajalle ja pääsimme hieman hahmottelemaan tulevaa kampausta. Aikaa kampauksen tekoon ei ollut paljon, mutta hyvinkin pitkälle suuntaa antava kampaus ehdittiin tekemään. Kampaajani halusi kokeilla hiuksiini erilaisia muotoilutuotteita, toiselle puolelle toista ja toiselle toista. Loppupäivästä tehtävänäni olikin kuvata hiukset kertaalleen, jotta hän näkee miten laineet ovat niissä pysyneet. 

Satuin olemaan päivän vielä Likkojen lenkillä ja kuva on otettu lenkin jälkeen. Olen kyllä hurjan tyytyväinen, miten hyvin hiukset pysyvät laineilla. Kuva on kuitenkin otettu kuusi tuntia kampauksen tekemisen jälkeen. 


Pohjatuotteiden puolesta en itse huomannut suurta eroa, mutta ainakin hiusten tuntuma oli toisilla tuotteilla hieman parempi. Ja varmasti taipuisuuteen oli vaikutusta myöskin. Tästä tulee hyvä! 

-Susanna-