Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääkakkukoriste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääkakkukoriste. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kakkua!

Meillä alkoi kahvittelut kuuden aikaan. Aikataulu tuntui sopivalta, sillä ruokailusta oli kulunut tarpeeksi, mutta ei liikaa, aikaa. Pohdiskelin täällä bloginkin puolella melko paljon meidän kakkua. Mansikka-kermakakku reunapursotuksilla ja kiilteellä oli ehkä pahin painajaiseni, mutta silti kuitenkin "kunnon" kakkuun panostaminen hirvitti.

Päädyimme loppujen lopuksi siihen, että kakku tulee pitopalvelulta. Heidän puoleltaan tässäkin kohtaa oli ihaltavaa joustoa: saimme yhden pyöreän kakun, johon kakkukoristeemme sopi ja loput kakut olivat levykakkua. Ainekset olivat samat kuin tavallisessa mansikka-kermakakussa, mutta purostuksien sijaan pintaan laitettiin kermaa rosoisesti ja koristelut tehtiin mansikoiden ja ruusujen avulla. Kakusta tuli upea! Ja sen lisäksi, se maistui mielettömältä.



Jännittävää oli ainakin kuvasta päätellen!
Kakun leikkaamista emme olleet suunnitelleet etukäteen ja jälkikäteen tuli mieleen, että ehkä olisi ollut mukavampi olla kasvot vieraisiin päin. Mutta tämäkin on tätä sarjassamme meni jo. Mainittakoon kuitenkin, että taisin polkaista ensin. Vaikka eihän sillä oikeasti ole mitään merkitystä. Kunhan nyt mainitsin.



Kakun koristelu, maku ja hinta olivat kaikki kohdillaan. Meille oli siis oikea ratkaisu säästää tässä kohtaa. Etukäteen jännitin hieman millainen kakku on tulossa, mutta onneksi se jännittäminen oli turhaa! 

Millaisia kokemuksia muilla on pitopalveluiden "tavallisista" kakuista?

-Susanna-

'

**Kuvat ottanut Jan Sundman. Ethän kopioi, kiitos!**

tiistai 11. elokuuta 2015

Kakkukoriste ja tuleva yhteinen sukunimi

Vihdoinkin se saapui! Kakkukoriste nimittäin. Muutama viikko sitten pohdiskelimme, millaisen koristeen haluamme hääkakkumme päälle. R oli enemmän perinteisten koristeiden kannalla, minä puolestaan koristeen, jossa olisi tekstiä. Niinpä päätimme tilata sellaisen, jossa on molempia ja päädyimme silhuettiin tekstillä. 

Silhuetti on juuri hyvän kokoinen ja vaikuttaa hyvänlaatuiselta tai sellaiselta, mitä nyt kakkukoristeelta voisi vaatia. Tilaus tehtiin Etsystä. Hintaa koristeelle tuli postimaksuineen hieman alle 30€, joka on mielestäni hyvä hinta kustomoidusta koristeesta. Kiitos kaikille edellisen kakkukoristepostauksen arvailijoille, melkein kaikki olisivat voineet meidän tulevaa hääkakkuamme koristaa!

Mr & Mrs G

Silhuetissa lukee tuleva yhteinen sukunimemme, joten kakkukoristeen tilaamisessa ei ollut kyse vain koristeen tilaamisesta, vaan samalla sukunimiasia tuli myös päätettyä. Päädyimme siihen, että minä otan R:n sukunimen. Ratkaisu ei ollut mitenkään ilmiselvä, sillä oma sukunimeni on hyvin harvinainen ja olisin sen mielelläni pitänyt. R ei kuitenkaan halunnut minun sukunimeä ottaa (eikä minun sukunimeni olisi mitenkään sopinut yhteen R:n etunimen kanssa) ja kaksiosainen sukunimi ei tullut kysymykseen, koska 1) sukunimet eivät mielestäni sovi yhteen toistensa kanssa, 2) lapset eivät voi saada kaksiosaista sukunimeä, joten minun sukunimen jatkumisen kannalta kaksiosaisella nimellä ei olisi ollut merkitystä ja 3) haluan, että koko tulevalla perheellämme on sama sukunimi. Näistä syistä päädyimme perinteiseen ratkaisuun.

Mitenkäs muilla, oliko tulevan sukunimen päättäminen helppoa vai vaikeaa?

-Susanna-

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Mitä kakun päälle?

Vaikka vielä ei ole mitään tietoa, minkälainen hääkakku meille tulee, on mielessä pyörinyt jo jonkin aikaa millaisen koristeen haluaisin meille hääkakun päälle. Niinpä päätin kerätä Pinterestissä taulun täyteen erilaisia hääkakkukoristeita ja esittelin niitä R:lle, jotta saisi taas tilata jotain kivaa häihin liittyvää kodin kaappien täytteeksi! Hääkakkukoristeitakin on nykypäivänä niin paljon, että valinta ei ollut mitenkään ilmiselvä, varsinkaan, kun huomasin, että tässä asiassa olimme hieman eri mieltä. Onneksi hääkakkukoriste ei ole kummallekaan mikään sydämenasia, joten päädyimmekin hyvään kompromissiratkaisuun. Mutta sitä ennen, tässä parhaita paloja keräämistäni hääkakkukoristeista:  

Kuva


Kuva

Figuuri morsiusparista on ehkäpä perinteisin versio koristeesta hääkakun päälle. Itse en ole kovin innoissani näistä, erityisesti jos pari vain seisoo vierekkäin. Näissä oli kivaa pientä tvistiä, ei ihan niin perinteistä. 

Kuva

Kuva

Erilaisia tekstejä hääkakun koristeiksi on vaikka millä mitalla, oikeastihan näissä on vain mielikuvitus rajana: nimet, nimien etukirjaimet, uusi sukunimi, hääpäivä, jokin rakkautta kuvaava teksti...


Kuva

Kuva
Näissä kallellaan olevissa viinilaseissa oli jotain hauskaa!

Kuva
Koristeita löytyy myös vaikka millä teemoilla. Kitarapariskunnan nappasin tähän ihan R:n mieliksi, musamiehiä kun on! Tai mikäli hääpari on kovin eläinrakas, eläinaiheisia koristeita on myös monipuolisesti saatavilla.

Kuva

Kuva

Kuva
Erilaisia silhuetteja löytyy myös vaikka millä mitalla, joko tekstin kera tai ilman.

Kuva
Tämänlainen kakkukoriste olisi melko helppo toteuttaa ihan itsekin mieleisellään tekstillä!

Yksi kuvan koristeista tulee meidän hääkakkua koristamaan, arvaatko mikä? Millaisen koristeen haluaisit omaan hääkakkuusi?

-Susanna-