perjantai 7. elokuuta 2015

Tulevaisuuden hääpäivät

Tammikuussa pohdiskelin Viestejä ja vieraskirjoja -postauksessa millä tavalla toteuttaa häävieraiden tervehdykset ja ennustukset tuleville hääpäiville. Melko pian tuon postauksen kirjoittamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että viestit numeroiduissa pulloissa olisi kiva toteuttaa! R piti myös ideasta, joten päätös oli siinä! 


Päätimme yhdessä, mille hääpäiville tervehdykset haluamme ja päädyimme, että ne tulevat 1, 5, 10, 15 ja 20 vuoden päähän. Onpahan sitten muutamalle vuodelle jotain odotettavaa! Halusimme jokaisesta pullosta hieman erilaisen, joten kaapista löytyneet tyhjät punaviini- ja mehupullot kelpasivat tähän hyvin. Etiketit pois ja uudet tilalle. En halunnut etikettiin pelkkää hääpäivän numeroa, joten päätimme lisätä jokaiseen Tommy Tabermannin runon. Mielestäni pulloista tuli todella onnistuneet ja tuskinpa ne tarvitsevat kaverikseen enää mitään lisäkoristeita. 


Kaasoni Heinin kanssa mietimme, miten tämä ohjelmanumero sitten häissä toteutetaan? Jos pullot vain jättää pöydälle ja kehoittaa ihmisiä kirjoittamaan, en usko että kovin täysiä pulloja saadaan. Niinpä päädyimme siihen, että tästä tehdään yksi ohjelmanumero. Jokaiselle jaetaan valmiiksi pöytään pieni lappu, jossa pyydetään kirjoittamaan viesti/tervehdys/ennustus tai mitä tahansa tietylle hääpäivälle. Hääpäivät jaamme etukäteen vieraiden kesken, jotta kaikkiin saadaan tasaisesti viestejä. 

Siellä ne odottaa!

Viestejä on varmasti ihana lukea tulevina hääpäivinä! 

Meinaako joku muu kirjoituttaa viestejä tulevaisuuteen?

-Susanna-