Nimittäin mies polttareihinsa. Koko viikon, tai oikeastaan jo useammankin, olen jännittänyt tätä viikonloppua! Minun tehtäväni oli jättää avain postilaatikkoon, jotta porukka pääsee sisälle yllättämään. Viime yönä ehdin jo näkemään untakin tulevasta. Mutta olihan se silti aikamoinen herätys, kun seitsemän hengen miesporukka ryntää sisälle asuntoon kuudelta aamulla! Ja minä sentään tiesin, että niin tulee käymään. Tuli kyllä R:lle täytenä yllätyksenä!
Keitin kahvit ja tein R:lle pienen aamupalan, samalla kun R sai päällensä erittäin imartelevan kokovartalo-lehmäasun. Siinä samalla piti pakata tavaroita mukaan: lämpimiä vaatteita, lenkkarit ja hygieniatarvikkeet taisivat tulla ohjeiksi. Tässä kohtaa huomasi, että R alkaa hiljalleen herätä ja päästä hommaan mukaan. Mahtavaa!
Let's get this party started! Kuva. |
Päivän ohjelmasta minulla ei ole tietoa. Yhtenä kappaleena lupasivat palauttaa huomenna iltapäivästä. Toivottavasti polttareista tulee ikimuistoiset ja tiedossa olisi hauskaa yhdessäoloa sekä aktiviteetteja.
Minulla on suunnitelman mukaisesti tiedossa häähankintoja ja askartelua tälle viikonlopulle. Onneksi kaaso H on matkassa mukana, ei tarvitse yksin tehdä ja hääriä.
Käsi ylös keiden miehillä on polttarit tänä viikonloppuna?
-Susanna-