keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kattauskokeilussa karkkibuffet

Olen kattauskokeiluiden kannattaja, vaikka vielä viime viikkoon mennessä olin ehtinyt kokeilemaan vain kerran meidän tulevaa pöytäkattausta. Mielessä on kuitenkin ollut, että myös muita kattauksia pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan käytännössä ennen häitä. Ja kun Häät Media haastoi minut kattauskokeiluun, jossa sain kokeilla Dunin tuotteita, näin tilaisuuteni tulleen ja ensimmäisenä kokeiluun lähti karkkibuffet. 



Välillä ideat pyörivät päässä niin villisti, että vain konkreettinen tekeminen saa ne asettumaan aloilleen. Ideat saattavat olla todellisuudessa vaikeita toteuttaa tai lopputulos ei syystä tai toisesta miellytäkään silmää - ja sitä tilannetta en halua päivää ennen häitä kokea. Rauhoittaa kummasti, kun tietää, että ainakin kotona kaikki näytti järkevältä! Ja sitten toisaalta ideat saattavat asettua kokeilussa jo niin kivalle mallille, että hääpaikalla tarvitsee vain toteuttaa visio tai maksimissaan viilailla hieman.



Olen ideoinut meidän karkkibuffettia melkolailla hääjärjestelyiden alusta alkaen, joten yllättäen kaappien perukoilta löytyi jos jonkinmoista tarviketta jo valmiiksi. Karkkipussit valmistuivat viime vuoden puolella, kauhat koristeltiin juuri, sopivia kippoja löytyy kaapista ja viirikin askarreltiin valmiiksi hetki sitten. Dunin valikoimasta tähän kokeiluun päätyi söpöt popcorn-kulhot, kaitaliina, servetit ja kynttilät.


Kokeilussa halusin luonnollisesti lähteä hakemaan juurikin sitä tyyliä, jota olin meille hääpaikallekin ajatellut. Haluan, että karkkibuffet sopii teemaan, eli tiedossa on hieman rustiikkisuutta ja paljon söpöjä pastellisävyjä. Alunperin olin ajatellut, että kaikki karkit tulevat erilaisiin lasipurkkeihin, mutta vaalenapunaiset popparikulhot sopivat tyyliin niin kivasti, että niitä tullaan näkemään myös häissä. Helppo tapa saada lisää väriä pöytään! 



Ohjekyltin tein hieman nopealla aikataululla ja tämän vuoksi teksti on englanniksi. Saattaa toki olla, että meillä se niin tulee olemaankin, mutta ehkäpä ohjeet voisi laittaa kahdella kielellä. Kuitenkaan ihan kaikille karkkibuffet ei ole tuttu konsepti, vaikka "häämailmassa" se onkin jo menneen talven lumia. Tämän kokeilun kyltissä lukee: "Thank you for making the day so sweet, please take a bag and fill it with treats"


Alla oleva kaitaliina on Dunin ja Vallilan yhteistyönä syntynyt. Rakastan Vallilan kuoseja ja mielestäni oli aivan huippua, että niitä löytyy Dunin valikoimista. Kaitaliinassa olevien kukkien sävy eroaa hieman muusta pöydällä olevasta tavarasta, mutta en pidä sitä ollenkaan huonoa. Täysin samanvärinen olisi voinut olla jopa hieman tylsä? 


Vaaleanpunaisen lisäksi mukana on erilaisia ruskean sävyjä sekä hieman metallia. Kokonaisuutta olin siis hahmotellut päässäni etukäteen ja olin kyllä iloisesti yllättynyt siitä, miten kivasti kaikki sopi yhteen. Ja mikä parasta, kattauskokeilun tekeminen oli ihan huippukivaa! Vaihtelin järjestystä ja tavaroita, sommittelin ja pohdiskelin. Hankin hieman karkkia ja innostuinpa jopa tekemään meille muffinsseja, jotka pääsivät ennen syömistä vielä kokonaisuutta koristamaan!


Kynttilät olivat piristävä lisä karkkibuffettiin, vaikka ne eivät päällä olleetkaan. Pitkillä kynttilöillä sai mukavasti luotua korkeuseroa pöytään ja erilaisia värivaihtoehtoja löytyi Dunilta runsaasti. 



Nyt voi siis levollisin mielin luottaa siihen, että hääpaikalle saadaan itseä miellyttävä kokonaisuus luotua. Muutamia lisäideoita päässä kyllä vielä on, mutta eihän sitä nyt ihan kaikkea voi paljastaa näin etukäteen! Kokeilu osoitti myös sen, että karkkibuffet on kyllä todellakin sellainen yksityiskohta, jonka haluan meidän häissä toteuttaa. Vieraat saavat herkkuja ja toivottavasti kokonaisuus on myös ilo silmälle ja luo juhlapaikalle omaa tunnelmaansa. 

Kuinka moni aikoo toteuttaa kattauskokeiluita ennen häitä? Mitä kaikkea ajattelitte kokeilla?

-Susanna-