sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Uusi sukunimi

Avioliiton myötä mietittäväksi tulee myös sukunimi. Kumman nimi otetaan? Vai pitääkö molemmat omat sukunimensä? Vai kaksiosainen sukunimi? Asiaa miettiessäni alkoi kiinnostaa, minkälaisia valintoja suomalaiset nykyään tekevät? Löysin tilastoja vuodelta 1986 ja vuodelta 2012, joita oli kiva vertailla. On se maailma vaan muuttunut myös tämän asian suhteen!


Mielenkiintoisia muutoksia tapahtunut kolmessakymmenessä vuodessa! Naisen sukunimen ottaminen ei edelleenkään ole erityisen suosittua, mutta oman sukunimen säilyttäminen sen sijaan on paljon yleisempää. Tästä tulee mieleen kieltämättä se, että naiset eivät enää automaattisesti halua ottaa miehen sukunimeä, mutta eivät miehetkään halua ottaa naisen sukunimeä. Joten päädytään siihen, että molemmat jatkavat omilla nimillään. Toki edelleen suurin osa naisista ottaa perinteisesti miehen sukunimen. 

Haluan, että meillä on sama sukunimi. Olemmekin päätyneet perinteiseen ratkaisuun, eli minä otan R:n sukunimen. Mitään erikoisempia perusteluja minulla ei tälle päätökselle ole, näin vain on päätetty. Toki pohdin asiaa, sillä oma sukunimeni on harvinainen. Kaksiosainen nimi ei ollut vaihtoehtona, R ei halua ottaa minun sukunimeäni (ja se ei kyllä hänelle yhtään sopisikaan!) ja niin, haluan kyllä että meillä on sama sukunimi. Joten minä vaihdan sukunimeni. 

Viime päivinä olen miettinyt, miten pystyn sisäistämään uuden sukunimeni? Kuinka kauan menee, että minusta oikeasti tuntuu Susanna G:ltä, eikä Susanna M:ltä? Tätä on vaikea miettiä etukäteen, ei vain tunnu todelliselta, että oma sukunimi vaihtuu. En ole edes harjoitellut uutta allekirjoitustani! Ehkä sekin jo kertoo siitä, miten oudolta oman sukunimen vaihtuminen tuntuu. Uuteen sukunimeen liittyy myös jonkin verran ihan käytännön asioita, joita pitää muistaa hoitaa. Erityisesti, jos häämatkalle lähtee heti häiden jälkeen pitää varmistaa, että passissa ja matkustusasiakirjoissa on sama nimi. Lisätietoja aiheesta löytää esimerkiksi maistraatin sivuilta.

Millaisiin sukunimiratkaisuihin olette päätyneet? Oliko valinta helppo?

-Susanna-