Hyvää joulukuuta ja terveisiä muuttolaatikoiden keskeltä! Joka kerta tämä sama virsi, mutta en voi kuin ihmetellä miten nopeasti aika kuluu, tämäkin postaus piti julkaista jo maanantaina, mutta viikko vierähtikin vauhdilla ja havahduin asiaan vasta tänään. Häihin on tosiaan "enää" 8kk aikaa ja epäilemättä ihan samalla tahdilla aika kuluu, eli nopeasti tuo odotettu päivä eteen tulee. Tuntuu, että viime aikoina en ole saanut aikaiseksi mitään konkreettista häihin liittyen. Saattaa toki johtua tästä muutostakin ja sen valmisteluista... Muutimme ihanaan paritaloon ja nyt meillä on oma piha, joten odottelen innolla, että sinne pääsee ensi keväänä kokeilemaan isompia askarteluprojekteja häihin liittyen. Mutta mitä tässä olisi hyvä saada tehtyä vielä ennen joulua?
- Vihkiminen. Nyt olisi todellakin aika päättää, mitä teemme vihkimisen suhteen. Olemme pyöritelleet ideaa, että menisimme aikaisemmin viikolla maistraatissa naimisiin ja hääpaikalla pitäisimme epävirallisemaan seremonia. Ainoana ja aika isona ongelmana tässä on se, että kuka tuon seremonian juhlapaikalla juontaisi? Vapaaehtoisia?
- Kutsukorttien tekstiosan painattaminen. Kutsut ovat muuten valmiit ja suunniteltu, mutta varsinainen tekstiosa ja hääinfo pitäisi painattaa jossakin painotalossa. Tavallaan tällä ei olisi mikään kiire vielä, mutta haluan saada kutsut pois päiväjärjestyksestä, koska niitä on nyt jo niin kauan tehty ja suunniteltu.
Suoraan sanottuna ajattelin, että listasta tulisi hieman pidempi. Onneksi ei, sillä epäilen vahvasti, että näiden kahdenkin toteuttaminen saattaa tuottaa vaikeuksia ennen joulua. Muuttamisessa on aina niin iso homma ja tavaroiden paikalleen löytäminen vie aikaa. Mutta en voisi olla tyytyväisempi, tänäänkin illalla saadaan aloittaa viikonloppu omassa saunassa!
Hyvää viikonloppua ja itsenäisyyspäivää!
-Susanna-