torstai 23. heinäkuuta 2015

Sormus on (melkein) täällä!

Nyt täällä kihistään innosta, sillä kävimme tänään Kelloliike Salosella tilaamassa minulle vihkisormuksen! Ensimmäisen kerran törmäsin kyseiseen kauppaan ja sormukseen alkuvuodesta Turun häämessuilla ja yksi valkokultaisista timanttisormuksista ei jättänyt minua rauhaan. Muutama viikko sitten kävimme liikkeessä sitä uudelleen katsomassa ja tunne vain vahvistui: tämä se on. Halusin kuitenkin vielä hetken haudutella ajatusta, mutta kyllähän se oli selvää, että tuo on minun tuleva vihkisormus. Tänään laitettiin siis tilaus eteenpäin ja nyt vain pitää odotella, että sormus saapuu liikkeeseen ja pääsen sitä vielä oikean kokoisena sovittamaan. Ilahduttavaa oli, että kauppaan kuuluu molempien kihlasormusten puhdistus ja rodinointi sekä kaiverrukset. 


Kuvat täältä


Tässä se on! 

Kriteereitä vihkisormukselle olivat sirous, yksi tai kolme koholla olevaa kiveä ja melko pitkälle menevä timanttirivistö. Nämä kaikki, jotta vihki sopisi hyvin yhteen kihlasormuksen kanssa (kihlasormuksen esittely täällä.) Ja tämä sormus täytti kaikki kriteerit enemmän kuin hyvin. Miten sitä malttaakaan odottaa vielä vuoden, että saa alkaa käyttää molempia sormuksia?

-Susanna-