torstai 8. joulukuuta 2016

Kaasojen muistaminen

Minulle oli erittäin tärkeää muistaa rakkaita kaasojani hääpäivänä. Kiittää heitä kaikesta siitä, mitä ovat tehneet häidemme eteen. Ilman näitä mahtavia tukijoukkoja, päivä ei olisi ollut mahdollinen!

Etukäteen olimme sopineet, että maksamme kaasojen juhlamekot. Lisäksi siskoni ystävä tuli juhlapaikalle tekemään kaikille kampaukset. Näiden lisäksi halusin antaa vielä jotain ja pohdiskelinkin melko pitkään, mitä se voisi olla.

Yleisestikin tykkään antaa lahjaksi yhteistä tekemistä ja siihen päädyin tälläkin kertaa. Kirjoitin siis jokaiselle kirjeen, jossa kiitin kaikesta avusta ja tuesta ja kerroin, mitä yhteistä tekemistä olin meille kaavaillut.



Heini-kaason kanssa vietimme päivän lokakuussa Turun ruoka- ja viinimessuilla. Elina-kaason kanssa puolestaan menemme  rentoutumaan Ruissalon kylpylään. Ulkomailla asuva Emma-kaaso olikin hieman haastavampi tapaus, sillä en tiennyt koska hän on tulossa seuraavan kerran Suomeen. Jätin siksi ohjelman yllätykseksi!



Paketoin kiitoskirjeet pieniksi lahjakääröiksi ja annoin ne häitä edeltävänä päivänä jokaisella yksitellen. Kaasojen apu oli korvaamatonta niin häiden suunnittelussa kuin toteutuksessakin (täydellisistä polttareistani nyt puhumattakaan!) ja en olisi voinut kuvitella tätä parempaa porukkaa siihen tehtävään! 

Miten muistatte kaasojanne?

-Susanna-