Toukokuussa listailin, mitä kaikkea mahdollista ja mahdotonta olin hankkinut vessakoreihin. Listaan ja postaukseen pääset tästä. Tavaroita oli sen verran, että ihan kaikki eivät tarpeellisia (yllätys, yllätys!) olleet.
Naisten vessakori oli huomattavasti enemmän käytössä ja sieltä meni siteitä, pikkohousunsuojia, tamponeita, savetteja, pinnejä. Puuteria ja käsirasvaa oli käytetty sekä sisuja syöty. Miehet puolestaan olivat syöneet sisuja ja mynthoneita. Molemmista koreista piilopullot olivat myös tyhjentyneet.
Etenkin tuolla miesten korissa oli siis suurin osa tarpeetonta tavaraa. Näin olin toki ounastellut jo etukäteenkin, mutta jotenkin siinä häähuumassa halusi vain ostaa korin täyteen meiningillä jos joku tarvitsee. Vessakorien suhteen hyvä puoli oli se, että kaikki hankitut tavarat ovat tarpeellista käyttötavaraa, joten ylijäämät löysivät paikkansa kotoa häiden jälkeen.

-Susanna-