tiistai 6. lokakuuta 2015

Blogi Instagramissa

Aina välillä on käynyt mielessä blogin oman Instagram-tilin perustaminen, mutta toteutusasteelle päästiin vasta eilen. Häähullun haaveiluja -blogin Milja oli nimittäin pistänyt Instagram tilin pystyyn ja hänen postauksesta innostuneena ajattelin, että miksipä asialle ei itsekin tekisi jotain. Omaa henkilökohtaista Instagramia päivitän huomattavasti useammin kuin esimerkiksi Facebookkia: voit vain julkaista kuvan ja no, sehän kertoo yleensä enemmän kuin tuhat sanaa.

Mitä siellä blogin Instagramissa sitten tapahtuu? Uskoisin, että siellä fiilistellään hääkuvia, esitellään omia askarteluja ja ideoita meidän häihin ja viitataan blogin tapahtumiin. Tervetuloa siis seuraamaan: walkbesideyou2016. Tässä vielä linkki tietokoneen kautta. Sivupalkki ei ainakaan vielä ohjaa suoraan Instagramiin, ongelma johtunee tilin tuoreudesta ja toivottavasti sen saan ajan kanssa toimimaan.

Kuva


-Susanna-

Ps. vinkkailkaa ihmeessä, mitä hääaiheisia käyttäjiä seuraatte. Ja erityisesti, jos itse julkaiset kuvia hääjärjestelyistä omassa Instagramissasi, mielenkiinnolla seuraisin!