keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

MBakeryn hääkakku-tasting

Oltiin tiistaina Turun kauppahallissa MBakeryn hääkakkumaistijaisissa. Mukana oli R ja siskoni E. Vihiä tilaisuudesta sain tammikuussa Turun häämessuilta ja laitoinkin ilmottautumisen menemään samatein. Pääsimme maistelemaan 12 eri kakkua ja täytyy kyllä sanoa, että melkoisessa sokeriähkyssä tilaisuudesta poistuttiin. Miten herkkujen kanssa aina käykin niin, että silmät syövät enemmän kuin mahaan mahtuu? Kaikista kakuista oli jo otettu paloja, joten omat kuvani niistä eivät ole kovin hyviä. Siksipä kaikki postauksen kuvat lainattu Mbakeryn sivuilta.

Mansikka-kermakakku -- Ensimmäinen kakku oli perinteinen mansikka-kermakakku, josta en ainakaan itse ole kovin innoissani hääkakuksi. Maku oli toki hyvä, mutta oikeastaan juuri siksi olimmekin kakkuja maistelemassa, että tällainen perinteinen ei nyt ole hakusessa!

Mansikka-kermakakku


Kuningatarkakku -- Toisena rivissä oli kuningatarkakku, jonka sisältä löytyi tietenkin kuningatarhilloketta makean raikkaan mansikkamoussen kera. Kakun pohja oli suklainen. Kakku oli raikas, vähän kirpeäkin, mutta ennenkaikkea todella hyvä! Kakku pääsi yllättämään ainakin minut ja E:n, koska normaalisti kuningatarhillo ei kuulu suosikkeihin, mutta tässä kakussa se toimi erinomaisen hyvin! 


Kuningatar


Mango-juustokakku -- Tämä oli todella hyvää ja raikasta! Kuitenkin melko perusjuustokakku ja siksi ei ehkä täytä meidän toiveita hääkakusta.

Mango-juustokakku

Päärynä-valkoviinikakku -- Tämä kakku herätti kiinnostuksen nimen perusteella. Juustokakuista tässä olikin ehkä eniten juhlan tuntua, varmasti kakun sisältämän valkoviinin vuoksi. Ideana makumaailma oli hyvä, mutta omaa makuani kakku ei kuitenkaan ihan miellyttänyt.

Päärynä-valkoviini

Glamour-sacherkakku -- Perinteinen suklaa-aprikoosi sacherkakku moussemuodossa. Minusta tämä oli hyvää, mutta R ei tästä oikein tykännyt.

Mansikka-valkosuklaakakku -- Kakussa oli valkosuklaamoussea yhdistettynä raikkaaseen mansikkahillokkeeseen. Ensimaistamalta kakku oli todella makea. Toki maisteltujen kakkujen määrällä saattoi olla tekemistä tämän kanssa... Tässä oli jotain samaa kuin perinteisessä kermakakussa, mutta makumaailma oli monta astetta juhlavampi ja kakku näytti omaan silmään tyylikkäämmältä. Yksi suosikeista!

Mansikka-valkosuklaa

Tyrnijuustokakku -- Varmasti hyvää, jos tyrnin maku miellyttää. Ketään meistä se ei vain miellyttä, joten siksipä ei tämä kakkukaan.

Tyrni

Minttu-kaakakojuustokakku -- Tästä kakusta tuli mieleen minttukaakako kylmänä talvipäivänä! Pieninä määrinä kakku oli todella hyvää, mutta isomman haukan kohdalla minttuviina puski liikaa läpi omaan makuun. Tämän vuoksi ei tätä kakkua nähty potentiaalisena hääkakkuvaihtoehtona. Ehkäpä joihinkin muihin bileisiin paremmin sopiva?

Minttu-kaakao

Passion-mansikkakakku -- Tästä kakusta tuli mieleen solero-jäätelö. Kakku oli todella hyvää ja koostumus samettisen pehmeä. Pitkän pohdinnan jälkeen tämä kakku sijoittui ykköseksi, mutta ei toisena tullut mansikka-valkosuklaa paljoa hävinnyt!

Passion-mansikka

Limevanukas-valkosuklaa -- Minä tykkäsin tästä kakusta, mutta R ei. Valkosuklaa tuli kyllä esille voimakkaasti ja lime hieman hukkui sen alle.
Suklaa-vadelmavanukas -- Tässä kakussa vadelman maku tuli esille todella vahvana. En tiedä johtuiko kakkuyliannostuksesta vai itse kakusta, mutta tämä ei ollut oikein kenenkään mieleen. 

Kakkuja sai siis todellakin maistella enemmän kuin tarpeeksi! Jopa niinkin tarpeeksi, että oma kirjanpito ei pysynyt vauhdissa mukana ja Shamppanja-tryffelikakun arvostelu jäi kokonaan kirjoittamatta. Sen siitä muistan, että shamppanja tuli mukavasti esille. Ilmeisesti kakku ei kuitenkaan sykähdyttänyt suuntaan eikä toiseen, kerta se listaltakin unohtui!

Mielestäni tilaisuus oli erittäin hyvä ja saimme konkretiosoitua millainen tuleva hääkakkumme olisi makumaailmaltaan. Väkeä oli paljon, mutta kaikille riitti kuitenkin hyvin istumapaikkoja.  Henkilökunta otti hyvin huomioon jokaisen maistelijaseurueen, kertoi käytännön ohjeet ja maistelun lomassa sai kysellä mieltään askarruttavista kysymyksistä. MBakery valittiin muuten tänä vuonna Suomen parhaaksi leipomoksi! Valmiiden kakkujen lisäksi heiltä saa tietenkin omiin toiveisiin räätälöidyn hääkakun niin sisällön kuin ulkonäönkin puolesta, eli valintojen maailma on valtava. Siksi suosittelenkin osallistumaan hääkakkumaisteluihin, jos tilaisuus siihen on ja ei ole oikein varma miltä se unelmien hääkakku maistuisi. Lopullisia päätöksiä emme tehneet vielä tämän perusteella, mutta nyt on ainakin linjaus selvillä!

-Susanna-