Pyörähdin eilen Turun häämessuilla Caribialla. Kyseessä oli ensimmäiset häämessuni ikinä! Enkä siksi oikein tiennyt, mitä niiltä odottaa. Yllätyin siitä, että messut olivat melko pienet. Esillä oli paljon juhlapaikkoja (mikä meillä jo on, eli itselle ei kovin tarpeellinen) sekä kultasepänliikkeitä. Ihastuin kelloliike Salosen Paletti Jewelry sarjan sormuksiin, joissa oli useampi minulle sopiva sormus. Liike löytyy Satakunnantieltä, täytyy mennä sinne vielä uudemman kerran sovittelemaan ja katsomaan, löytyiskö vihkisormus tuosta sarjasta :) Paletti-koruja voit ihastella täällä.
Ehkä yksi kivoimmista uusista tuttavuuksista oli MBakery. He järjestävät kevään aikana kaksi iltaa, jolloin on mahdollista mennä maistelemaan heidän hääkakkujaan. Illat järjestetään Turun kauppahallissa hemikuussa ja maaliskuussa. Osallistumismaksu on 10 euroa ja se sisältää maistiaisia eri kakuista sekä kahvin tai teen. Laitoin heti eilen ilmottautumisen menemään toiseen iltaan! Ihanaa, että Turussakin järjestetään tällainen, olen aikaisemmin nähnyt hääkakkumaistajaisia järjestettävän vain Helsingissä. MBakeryllä on myös joka perjantai Cake Heaven - kakkubuffet klo 12-18, ei kuullosta yhtään hullummalta tuokaan! Yksi heidän esillä olevista kakuista oli alla oleva marjoilla koristeltu kakku, ilman muita kuorrutuksia. Ilmeisesti tämänlaiset kakut ovat nyt muotia. Itse en ihan noin riisutulle linjalle lähtisi, mutta kyllähän tuo ihan kivalta näyttää.
Yllätyksenä tuli myös se, että muotinäytöksessä hääpukuja oli vain 5 erilaista kolmen eri mallin esittelemänä. Mielestäni aika vähän! Olin kuvitellut, että häämekkoja olisi esillä näytöksessä useita kymmeniä. Sulhasen pukuja esitteli kaksi eri miesmallia ja niitäkin oli muistaakseni vain 4-5 erilaista. Häämekoissa ei esimerkiksi ollut esillä yhtäkään olkaimetonta mallia... (Lisäys: Pukuja oli esillä enemmän aikaisemmassa näytöksessä, joka minulta meni harmillisesti ohi!)
-Susanna-