Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaaja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Potretit

Aamun valmisteluiden jälkeen oli aika ottaa kuvat ennen juhlien alkamista. Valokuvaus oli ihana, rauhoittava hetki kahden ennen juhlan alkua. Aamun kiireen aiheuttama pienoinen stressi laskeutui ja nyt oli todellakin se hetki, kun aloimme vain nauttia päivästä täysin siemauksin. Illalla otimme vielä toisen pienen hetken kuville, kun saimme valoksi kauniin auringonlaskun. 

Kuvaajana meillä toimi Jan Sundman ja hän oli paikalla mukana koko päivän. Saimme ensimmäiset maistijaiskuvat jo muutama päivä juhlien jälkeen ja tänä perjantaina kaikki kuvat olivat valmiina! Todella mieluinen yllätys ja viikonloppu onkin mennyt kuvia selatessa aina uudelleen ja uudelleen. Miten mahtavaa päästä niiden kautta takaisin hääpäivän tunnelmaan <3

Ja kuten ehkä arvata saattaa, olemme kuviin enemmän kuin tyytyväisiä. Tässä muutamia meidän suosikkeja:

Kaikki kuvat ovat valokuvaaja Jan Sundmanin ottamia. Ethän kopioi kuvia, kiitos! 










-Susanna-



sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Tapaaminen valokuvaajan kanssa

Meillä oli tämän viikon torstaina tapaaminen valokuvaajan kanssa. Varauksen kanssa olemme olleet liikkeellä oikein hyvissä ajoin, kun pyysimme Jan Sundmanin valokuvaamaan päivämme viime vuoden tammikuussa. Valokuvaajan valinnasta löytyy postaus täältä. Linkki hänen kotisivuillee löytyy puolestaan täältä.

Kuvaussopimuksen laadimme jo aikaisemmin, mutta tapaamisessa kävimme sen vielä kertaalleen läpi. Sopimuksesta olisi hyvä löytyä ainakin seuraavat asiat:

  • Sopimuksen osapuolet
  • Aikataulu
    •  Häiden päivämäärä, kuvauksen alkamis- ja päättymisajankohta
  • Missä kuvataan? 
    • Osoitteet aamuvalmisteluille, vihkimiselle, juhlapaikalle ja miljöökuvaukselle.
  • Kuvauksen hinta 
    • Muista tarkistaa, kuuluuko ALV hintaan vai lisätäänkö se vielä päälle? 
  • Valokuvauspalkkion eräpäivä
  • Missä muodossa valokuvat toimtetaan ja koska?
  • Tekijänoikeudet
    • Meillä esimeriksi lukee sopimuksessa, että valokuvaaja omistaa kaikki valokuvien tekijänoikeudet. Me saamme käyttää kuvia rajoituksetta henkilökohtaiseen, ei-kaupalliseen käyttöön. 
  • Kuvien määrä, resoluutio, värisävy ja sommittelu
    • Koska valokuvat saa?
    • Missä muodossa valokuvat toimitetaan?
    • Paljonko valokuvia saa?
  • Valokuvaajan esteellisyys
    • Mitä siinä tapauksessa, jos valokuvaajalle tulee mahdoton este hääpäivänä? 
  • Korvausvelvollisuus
    • Mitä siinä tapauksessa, jos valokuvaaja on estynyt taltioimaan päivän tapahtumia teknisistä syistä (esimeriksi vakava laiterikko)

Valokuvaaja Jan Sundman

Sopimuksen läpikäymisen lisäksi kävimme läpi hääpäivän aikataulua. Tässä kohtaa viimeistään huomasi, että on tekemisissä ammattilaisen kanssa. Hän halusi tietää mahdollisimman tarkasti päivän kulun ja esitti tarkentavia kysymyksiä. Valokuvaajan on tärkeää tietää, mitä tulee tapahtumaan, jotta osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tässä kohtaa oli myös hyvä sopia, missä kohtaa päivää otetaan potrettikuvat ja koska valokuvataan koko porukalla. Suunnitelmissa on, että potretit otetaan ennen seremonian alkua. Lisäksi illalla, mikäli on kaunis auringonlasku, karkaamme vielä muutamille kuville.

Olimme katsoneet hiukan etukäteen kuvia siitä, minkä tyylisiä potrettikuvia haluaisimme ja näytimme niitä valokuvaajalle. Suotta emme häntä ole valinneet päiväämme kuvaamaan, sillä valokuvat olivat juurikin hänen tyylisiä! 

Tapaamisesta jäi todella hyvä ja luottavainen fiilis! Saamme varmasti mahtavia kuvia päivästämme!

-Susanna-  

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Meidän päivän ikuistaa...

...valokuvaaja Jan Sundman. Ihastuttiin hänen kuvissa tietynlaiseen rentouteen ja siihen hyvään tunnelmaan, joka kuvista välittyy. Hintakaan ei ollut korkeimmasta päästä. Halusimme ammattivalokuvaajan häihimme, jotta juuri jotain tämänlaisia otoksia saadaan ja ettei kenenkään juhlavieraan vastuulle tarvitse kuvausta laittaa. Varauksen teimme melkeinpä jo liiankin hyvissä ajoin, alkuvuodesta nimittäin, mutta parempi jälleen näin päin. Tässä omia suosikkejani hänen kuvistaan, lisää kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa hänen kotisivuiltaan:







Mites muilla, onko valokuvaajan valinnassa ratkaisevana tekijänä ollut itse kuvat, hinta, valokuvaaja vai koko kokonaisuus? Tai kenties joku ihan muu?

Hauskaa vappua! 

-Susanna- 


Kaikki kuvat jansundman.com, julkaistu blogissa kuvaajan luvalla.