tiistai 27. tammikuuta 2015

Vihkisormuksia ihastelemassa


Olen nyt käynyt muutaman kerran kultasepänliikkeissä sovittelemassa paria kihlasormukselleni. Kun menimme kihloihin, oli aikamoinen opetteleminen sormuksen käytössä. Normaalisti en nimittäin sormuksia ollut ikinä pitänyt. Nyt kun sormukseen on tottunut, on aivan outoa olla ilman! Mutta... sen parin löytäminen tulee olemaan kyllä haastavaa. Kihlasormukseni on Kultajousen Princess -malliston kuvanmukainen sormus. Sormus on hyvin siro ja mielestäni tietenkin aivan täydellinen. Haastetta vihkisormuksen valintaan toikin aluksi se, että kokeilin selvästi liian massiivisia sormuksia kaveriksi, jolloin kihla "hukkui" toisen alle. 

Kihlasormukseni. Kuva lainattu täältä.

Viime sovituskierroksella ihastuin kahteen saman Princess -sarjan sormukseen. Ensimmäisessä sormuksessa miellytti erityisesti kolme koholla olevaa, hieman isompaa timanttia. Sormus sopi  melko hyvin yhteen kihlasormuksen kanssa, mutta oli ehkä asteen liian massiivinen. 

Kuva täältä.

Toisessa puolestaan miellytti sormuksen siro malli, jonka ansiosta se sopi erittäin hyvin yhteen kihlasormuksen kanssa. Jäin vain pohtimaan, onko sillä väliä miten päin sormuksia sitten pitää sormessa? Yleisesti ottaen mielestäni kaikki näytti paremmalta niin, että kihlasormukseni oli ylimmäisenä. Aiheesta löytyikin yllätyksekseni monta keskustelua ja näyttää siltä, että tapoja on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Joidenkin mielestä vihkisormus kuuluu alle, lähemmäksi sydäntä. Toiset pitävät "saapumisjärjestyksessä" ja osa taas siinä järjestyksessä, kun parhaimmalta näyttää. Osalla järjestyksen määräsi käytännöllisyys: tiukempi sormus päälle pitämään toisen paikallaan tai kalliimpi vihkisormus alle ettei se ainakaan tipu matkasta! 

Kuva täältä.

Sormuksen ei välttämättä tarvitse olla samaa sarjaa kihlasormuksen kanssa. Jotenkin oli kuitenkin helpointa aloittaa sovittaminen saman sarjan sormuksista, kun olen ollut tähän niin tyytyväinen. Kaikki Princess- sarjan sormukset tehdään tilauksesta käsityönä, joka on mielestäni suuri plussa. Onneksi nyt kuitenkin alkoi hahmottumaan minkälaisen sormuksen haluan, täytyy saa silti käydä vielä monta kertaa sovittelemassa ja ihastelemassa ennen lopullista päätöstä :) 

-Susanna-

P.s Kultajousen myyjä kertoi heidän olevan ensi viikonloppuna Turun häämessuilla ja luvassa kuulemma messutarjouksia. Täytyy käydä kurkkimassa! 

torstai 22. tammikuuta 2015

Viestejä ja vieraskirjoja

Pinterestiä selaillessani olen törmännyt erilasiin tapoihin jättää hääparille viesti myöhemmille hääpäiville luettavaksi. Ideana on siis, että vieraat kirjoittavat hääparille ajatuksia, terveisiä tai vaikkapa tulevaisuuden ennustuksia vuosien päähän. Mielestäni ihana idea! Näin pääsee palaamaan tulevina hääpäivinä sen tärkeän päivän ääreen ja lukemaan juhlavieraiden mietteitä ja ajatuksia :) Ja ehkä myös peilata mitkä ennustuksista ovat osuneet oikeaan ja mitkä taas puolestaan menneet täysin mönkään?


Yksi vaihtoehto olisi, että jokaisessa pöydässä olisi numeronsa mukainen vihko, joka edustaisi sitä vuosipäivää, mille viesti on tarkoitettu. Pöydässä olijat saisivat siis laittaa vihkon kiertämään ja kaikki kirjoittaisivat siihen viestinsä. Tässä vaihtoehdossa erityisen hyvää on se, että vihkot menevät pieneen tilaan säilytettäväksi ja koko pöytäseurueella olisi "yhteinen juttu." Toisaalta vaarana voi olla, että uteliaisuus vie voiton ja tulee kurkittua vihkoja jo ennakkoon... Huonona puolena näen myös sen, että muut voivat juhlan aikana lukea toisten kirjoittamia tekstejä, joka voi mahdollisesti johtaa siihen, että viestejä kaunistellaan :) 


Tämän ideana puolestaan on, että viesti sujautetaan pulloon ja pullon numero kertoo sen, mille hääpäivälle viesti on tarkoitettu. Kivan tästä ideasta tekee mielestäni se, että pulloja voi numeroida haluamansa määrän ja vuosien ei tarvitse olla perättäisiä. Ja myös se, että vieraat saavat itse päättää, mille hääpäivälle kirjoittavat viestinsä - tai sitten vaikka useammallekin! Pullojen säilytys vie toki hieman tilaa, mutta toisaalta en näe syytä, miksei pullot voisi olla esillä esimerkiksi kirjahyllyssä avaamiseensa asti. Erityisesti jos niiden ulkonäköön hieman panostaa! 


Kiva idea voisi olla myös vieraskirjan toteuttaminen "viesti pulloon" -periaatteella. Söpön näköinen olisi juhlapaikalla. Sitten taas toisaalta, viestit ei olisi yhdessä paikassa, vaan useammalla lapulla. Ehkä ne voisi liimata vieraskirjaan myöhemmin? Tai sitten vaan suoraan perinteinen vieraskirja käyttöön ja turhan työn välttely? En nimittäin itse usko, että kauheaa kasaa lappuja tulisi kaivettua häiden jälkeen usein esille, elleivät ne olisi jotenkin järkevästi selailtavissa. (En kyllä tiedä miten usein sitä vieraskirjaakaan tulee sitten luettua? )


Toki vieraskirjan voi toteuttaa monella muullakin luovalla tavalla perinteisen sijaan. Hauska idea olisi myös teettää palapeli hääparin kuvasta (voit tilata sellaisen esimerkiksi täältä) ja vieraat saisivat kirjoittaa terveisensä palapelin palojen taakse. Mutta miten sitten onnistuu valmiin palapelin ihailu ja viestien lukeminen? 


Onneksi markkinoilta löytyy toinen toistaan ihanampia perinteisiä vieraskirjoja! Kuvan puinen sopisi  tyyliltään erityisen hyvin ainakin meidän häihin :) Näiden pohdintojen perusteella tulevaisuudenviestit pulloihin ja perinteinen vieraskirja sen lisäksi, onpahan ainakin luettavaa vuosiksi eteenpäin ;) 

-Susanna-

maanantai 19. tammikuuta 2015

Ajatuksia unelmien häämekosta

Niin, minkälainen se sitten olisi? Melko yksinkertainen, mutta kaunis. Enemmän perinteinen kuin erikoinen. Siinä ehkä tärkeimmät kriteerit kun lähdin eri vaihtoehtoja internetistä etsimään. Tämänlaisia sieltä sitten löytyi: 


Tässä pidän erityisesti mallista sekä pienistä kuvioyksityiskohdista... Jotain tämän tyylistä siis?


Tämä mekko ihastutti avonaisella selkäosallaan sekä pitsiyksityiskohdillaan. Kaunis, muttei ehkä muuten sitä mitä itse haen.


 Tässä mekossa ihastuin samoin pitsiyksityiskohtiin. Upea! Toisaalta en ole varma, haluanko hihoja...


Ja no, tässä sitä pitsiä on sitten taas jo minun makuuni liikaakin, eikä mekko välttämättä ihan hääpuvusta menisi, mutta ihastuttava kuva joka tapauksessa.


Viimeisenä on ehdoton suosikkini! Tämä puku on malliltaan mielestäni aivan täydellinen. Yläosa on koristeltu kauniisti, eikä mekossa ole kuitenkaan liikaa yksityiskohtia. Saisipa näitä vaihtoehtoja sovitettavaksi suoraan tietokoneen ruudulta! 

-Susanna-

perjantai 16. tammikuuta 2015

Ensimmäiset askartelut

Lähes vuoden verran on ollut tiedossa, että me mennään naimisiin. Paljon on tehty ajatuksen tasolla ja myös muutama isompi konkreettinenkin juttu on saatu aikaiseksi! (päivämäärän päättäminen, juhlapaikan valinta ja varaaminen, valokuvaajan varaaminen) Haluan askarrella mahdollisimman paljon itse häihin liittyviä juttuja ja nyt kun voi jo sanoa, että me mennään naimisiin ensi vuonna on varmaankin jo ihan sallittua aloittaa askartelut? :)

Mutta mistä sitä sitten aloittaisi? Mikä idea olisi jalostunut jo niin selkeäksi, että tiedän mitä haluan? Vastaus oli selvä, vaikkakin ei varmasti sellainen millä yleensä aloitetaan hääaskartelut: Paikkakortit! Aikaisemmassa postauksessa vähän jo ideaa esittelinkin ja eilen päätettiin sitten yhden kaasoni kanssa viettää pieni askarteluiltama ja laittaa projekti aluilleen.



Minulla oli valmiina muutama kokeiluversio erilaisilla pitseillä. Päädyimme yksimielisesti raikkaan valkoiseen pitsiin, sillä luonnonvalkoiset näyttivät hieman "likaisilta", vaikka alkuun olin ajatellut sitä väriksi. Kannatti siis kokeilla!


Liimasimme pitsit kiinni kierrätyspaperista tehdyille korttipohjille. Sen jälkeen painoimme nimet, yhdelle pohjalle meni 4-5 nimeä. Sitten annettiin vain kuivua hetki ja leikattiin nimet erilleen sekä siistittiin pitsien reunat. Pidemmille nimille liimasimme pitsin muutaman kortin lyhyempään sivuun. Kirjaimet painettiin youdo:n leimasimella. Suurin osa nimistä jäi vielä painamatta, osittain sen takia, että vieraslista ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta myös siksi, että höpöttelyyn meni yllättävän paljon aikaa ;)


Valmiista paikkakorteista tuli mielestäni aivan ihania! Juuri sellaisia kuin olin ajatellutkin :) Viimeisessä kuvassa vielä kokeilu siitä, miltä paikkakortit näyttävät viinilasiin kiinnitettynä. Paikkakortti, joka toimii samalla lasin tunnistimena, kätevää! 



Ihanaa viikonloppua! 
-Susanna- 



maanantai 12. tammikuuta 2015

Siviilivihkiminen

Meille ei tule perinteisiä kirkkohäitä, vaan siviilivihkiminen. Ei siis tarvitse miettiä missä kirkossa menemme naimisiin, koska kirkko tulisi varata ja kuka pappi meidät vihkii. Sen sijaan tilalle tulee muuta mietittävää siviilivihkimiseen liittyen. Siviilivihkiminen antaa oikeastaan melko vapaat kädet suunnitella tilaisuus, sillä mitään tiettyä pakollista kaavaa ei ole. Olemme ajatelleet, että vihkiminen tapahtuu hääjuhlapaikan ulkopuolella, järven rannalla. Tästä on kaikkien helppo siirtyä muutaman metrin matka itse juhlapaikalle. Maistraatista on mahdollista saada vihkijä paikalle myös virka-ajan ja -paikan ulkopuolella maksua (200e) vastaan. Tässäkin asiassa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, sillä mitään velvoitetta ei tietenkään ole tulla vihkimään viikonloppuisin!

Siviilivihkikaava itsessään on vain muutaman minuutin mittainen ja siksi olisi kiva saada tilaisuuteen myös muuta "ohjelmaa."  Osoitteesta naimisiin.info löytyy melko kattavasti tietoa siviilivihkimisestä ja siellä on esitetty myös seuraavanlainen esimerkki vihkiseremonian kulusta:

  1. Morsiusparin (tai morsiamen) sisääntulo musiikin soidessa
  2. Tervetulotoivotus ja lyhyt johdanto
  3. Lauluesitys, runo ym. 
  4. Vihkikaavan minimiosa ( = aviopuolisoiksi julistamiseen asti) 
  5. Symboliikkaa (esim. sormukset, suudelmat)
  6. Vihkiparin omat sanat esimerkiksi lupausten muodossa 
  7. Vihkitodistus allekirjoitetaan ja luovutetaan hääparille
  8. Loppusanat
  9. Vihkipari siirtyy onniteltavaksi
Kuullostaa mielestäni melko hyvältä rungolta myös meidän seremoniaan! Erityisesti pidän ideasta, että molemmat pitäisivät pienen puheen toisilleen :) En kyllä ole varma kuinka hyvin siitä tulen selviytymään, kun melkein jo pelkkä ajatuskin herkistää...


Onko kenelläkään muulla tarkoitus suorittaa vihkiminen siviilivihkimisenä? 


-Susanna-

torstai 8. tammikuuta 2015

Minkälaiset meidän häistä sitten tulee?

Minulle oli oikeastaan heti melko selvää, minkä tyyliset häät haluan. Ja onneksi ehdotelmani sopivat myös sulhaselle :) Juhlapaikka (jonka esittelen myöhemmin) sopii onneksi erinomaisesti tulevien häiden tyyliin. Vielä ei ole mitään tarkkoja yksityiskohtia päätettynä, mutta koristeet tulevat olemaan suurimmilta osin rustiikkisia ja värimaailma pastellisävyinen. Mukaan haluan myös elementtejä puusta sekä pitsistä. Tarkoituksena on myös tehdä mahdollisimman paljon itse!



Pöytien kukat voisivat näyttää vaikkapa tältä! Mikäli puulaatikot ovat liian isoja, on vaihtoehtoina myös lasi- tai peltipurkeista itse tuunatut maljakot. Äitini saa töistänsä otettua erilaisia purkkeja ja purnukoita, joten niiden kanssa on hyvä tehdä kokeiluja ja päättää sen perusteella, mitä tullaan käyttämään.


Valkoiset riisipaperilamput ovat minulle myös must-juttu! Sen lisäksi, että ne mielestäni näyttävät upeilta, on juhlatilan alakerta hieman pimeä ja mielestäni näillä sinne saataisiin luotua sopivan tunnelmallinen, mutta kuitenkin riittävä valaistus. Näissä mietityttää vain se, miten ne saadaan katosta järkevästi roikkumaan, mutta eiköhän siihen keinot löydy! ;) 


Paikkakortit voisivat puolestaan näyttää jokseenkin tältä. Tein viime jouluna joulukortteja, joihin painoin tekstit leimasimella ja tuloksena tuli sen verran kivoja kortteja, että tekniikkaa voisi käyttää myös häiden paikkakorteissa sekä mahdollisesti myös kutsuissa. Pidän myös tämän paikkakortin pitsiyksityiskohdasta. Kaasojeni kanssa ideoitiin, että paikkakortit voisivat olla esimerkiksi juuttinarulla kiinni viinilaseissa, jolloin ne toimisivat samalla myös lasin tunnistimina. 


Menun esittelyssä voisi hyödyntää tämänkaltaista mustaa liitutaulua. Toisena ideana on myös ollut käyttää vanhoja ikkunankarmeja, joiden lasiin kirjoittaisi menun. Yksi kaasoistani oli viime kesänä häissä, jossa oli juurikin ikkunankarmeja käytetty ja kuvien perusteella näytti kyllä todella hyvältä :) Ja melko helposti ilmeisesti sellaiset karmit saa ostettua.


Opasteet hääpaikalle ovat (ainakin tässä vaiheessa) ihan selkeät! Vanerista leikataan sopivan kokoisia paloja, päälle hieman petsausta ja sabluunoiden avulla tekstit! Ja tuloksena kuvan mukaiset opasteet :) Ainakin ajatusten tasolla kaikki toimii hyvin helposti ja toteutuksista tulee juuri sellaisia kuin haluan. Innolla odotan, mitä tapahtuu, kun kaikkia näitä aletaan oikeasti tekemään :D 


Viimeinen kuva inspiroi katosta roikkuvalla harsollaan. Idea toimisi loistavasti juhlapaikan yläkerrassa! Ainakin taas ajatuksen tasolla... Esittelin ideaa kaasoilleni ja yksi heistä keksi, että harsona voisi käyttää hallaharsoa; edullista ja helposti saatavilla suuria määriä! Harson taakse voisi lisäksi olla kiva laittaa led-jouluvalosarjoja, niistä kun tulee kaunis ja tunnelmallinen valo! :) 


Jotain tämäntyylistä siis on tiedossa :) Toisaalta en malta odottaa häitä, toisaalta taas on aivan ihanaa, että niihin on vielä aikaa... Voi rauhassa suunnitella ja unelmoida tulevasta! 

-Susanna-




keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tästä se lähtee!

En ollut miettinytkään blogin perustamista ennen kosintaa. Vuoden aikana olen lukenut melko aktiivisesti muiden morsianten kirjoittamia hääblogeja ja ajatus omasta blogista alkoikin yhtäkkiä kiinnostamaan. Joten tässä sitä nyt ollaan, ensimmäistä postausta kirjoittamassa!

Blogin tarkoituksena on keräillä yhteen paikkaan häihin liittyviä ideoita ja ajatuksia, niitä kun tuntuu pursuavan, vaikka häitä juhlitaan vasta kesällä 2016. Tarkempia ajatuksia ja ideoita häihin liittyen on tulossa siis myöhemmin, tämän postauksen tarkoituksena oli lähinnä päästä alkuun.

Tervetuloa seuraamaan!